HeVi kaipaa hellää käsittelyä 6

Hevi-faktaa

  • S-ryhmän ruokakaupoissa on yli 350 hedelmä- ja vihannestuotetta
  • Luomutuotteita on yli 40
  • Kotimaisten tuotteiden osuus on yli 50 prosenttia
  • Valikoima elää sesonkien ja satoaikojen myötä
  • Hedelmä- ja vihannestuotteiden alkuperämaa ilmoitetaan aina tuotteen yhteydessä

S-ryhmän ruokakaupan myymälöissä pyritään tarjoamaan aina tuoreita ja hyvälaatuisia hedelmä- ja vihannestuotteita ja sen takaamiseksi laatua tarkkaillaan läpi koko ketjun. Myymälöissä tuotteet tarkastetaan ennen esillepanoa ja kauppakunnostusta tehdään päivän aikana.

Jotta tuotteet säilyvät laadukkaina, säilytysolosuhteiden pitää olla kunnossa. Käytännön syistä kaikista optimaalisimpia olosuhteita ei aina pystytä ylläpitämään myymälöissä, joissa tuotteet pidetään esillä vain lyhyen aikaa. Myös kuluttajat voivat omalla käsitellyllään vaikuttaa tuotteiden säilyvyyteen.

  • Korkeassa lämpötilassa kasvisten soluhengitys ja sitä myötä pilaantuminen kiihtyvät. Suurelle osalle tuotteista kellarimaisen viileä säilytyslämpötila olisikin se optimaalisin. Toisaalta osa tuotteista on herkkiä kylmälle. Esimerkiksi basilika mustuu, banaani harmaantuu ja kurkku sekä tomaatti muuttuvat mauttomiksi ja vetisiksi liian kylmässä. Talven pakkasilla kauppakassissa kuljetettavat lehtivihannekset ja kurkku on hyvä suojata hyvin, sillä muuten niiden sisältämä vesi jäätyy ja pilaa rakenteen nopeasti.
  • Kasvikset sisältävät runsaasti vettä. Tästä syystä niiden säilyvyyttä edistää riittävän korkea, noin 85–90 prosentin suhteellinen ilmankosteus. Liian kuivassa kasvisten sisältämä vesi haihtuu ympäröivään ilmaan nopeasti ja tuotteet nahistuvat. Erityisen herkkiä nahistumiselle ovat lehtivihannekset, parsa- ja kukkakaalit, naatilliset ja ohutkuoriset varhaisvihannekset sekä sienet.
  • Osa hedelmä- ja vihannestuotteista kärsii valosta. Esimerkiksi peruna, valkoinen ja keltainen porkkana sekä pilkotut sellerit ja piparjuuret vihertyvät liian kirkkaassa valaistuksessa. Tästä syystä perunat pyritään myymään umpinaisissa pusseissa ja isoissa laareissa.
  • Kovakourainen käsittely aiheuttaa hedelmien ja vihannesten pintaan kolhuja ja painaumia. Kolhiintuneesta kohdasta tai rikkoontuneesta pinnasta pilaantuminen lähtee etenemään nopeasti. Erityisesti kolhuista kärsivät hedelmät. Vihanneksista herkkiä ovat muun muassa kesäkurpitsa ja tomaatti.
  • Kasviksista vapautuu ympäröivään ilmaan etyleenikaasua, joka nopeuttaa niiden kypsymistä sekä vaikuttaa maun, aromin ja rakenteen muodostumiseen. Etyleenin avulla voikin ”kypsyttää” vielä hieman raakoina olevia tuotteita, esimerkiksi kiiviä tai mangoa, laittamalla näiden kanssa samaan hedelmä- tai paperipussiin esimerkiksi omenoita, nektariineja tai persikoita. Aivan umpinaiseen pussiin näitä ei kuitenkaan kannata laittaa, sillä riskinä on tuotteiden homehtuminen.

Myymälöissä tehtävällä päivittäisellä työllä pyritään ylläpitämään myynnissä olevien tuotteiden laatu. Se onkin tärkeää, koska alettuaan pilaantuminen etenee nopeasti ja leviää vieressä oleviin tuotteisiin.

Joskus tuotteissa voi myös olla ulospäin näkymättömissä olevia synnynnäisiä vikoja, joita on mahdoton havaita ennen tuotteen nauttimista, vaikka laatua tarkkaillaan useampaan kertaan ennen myyntiä. Kasvisten vanheneminen näkyy muun muassa vihreiden osien kellastumisena, puumaisena rakenteena sekä jauhomaisena tai vetisenä makuna.

Lue lisätietoa kasvisten ja hedelmien säilytyslämpötiloista.

Teksti: Tanja Talvenheimo, tuotelaatupäällikkö, S-ryhmän päivittäistavarakaupan ketjuohjaus
Kuva: Lauri Mannermaa

6 vastausta artikkeliin HeVi kaipaa hellää käsittelyä

  1. -A- sanoo:

    Jaa-a, kyllä Tampereella Sokoksen sentään suurena tavaratalona olisi syytä TODELLAKIN katsoa, millaista kuraa hevi-puolella asiakkaille on tarjolla: olen useasti törmännyt jo valmiiksi pilaantuneisiin paprikoihin, siis mätiä tai ruttuisia! Ja jopa KOTIMAISET!!

    • sari soppela sanoo:

      Joensuun Prismassa esim kotimaiset omenat saavat kolhuja, kun myyjät surutta kaatavat niitä laatikoista laariin. Ihan turhaan vielä! Kalliita tuotteita paiskotaan ja pilataan. Harmittaa.

      • S-ryhmä, Tanja Talvenheimo sanoo:

        Hei -A- ja Sari Soppela,

        Kiitos palautteistanne, välitin ne mainitsemiinne myymälöihin. Palaute on meille tärkeää, sillä sen avulla voimme kehittää toimintaamme.
        Palautta voi antaa myös suoraan myymälään S-kanavan kautta (https://www.s-kanava.fi/web/s/palaute).

        Ystävällisin terveisin,
        Tanja Talvenheimo
        tuotelaatupäällikkö
        S-ryhmän päivittäistavarakaupan ketjunohjaus

  2. Pietro Jokiheimo sanoo:

    ikävää jotta Saarioisten tuotteista löytyi karvoja lakitoimisto marko Virta tampere tietää tapauksen konserninne tuotteissa.joita myyty tietenkin toivottava paranemista laatuun

  3. Pietro Jokiheimo sanoo:

    Hedelmissä Toivon Tuoreuden tarkistusta Aamuisin Pehmeneet mätänevä hedelmät eivä ole kiva nostaa kauppakassista kotona kaappiin Entisenä Kontio&Kontio Tuoretukun Käsivarasto Pakkaajana Olen Pakannut Tuoreet hedelmät Kuorma autoille Saman päivän Myyntiin menevät Meillä Ainakin Oli tapana Pakata Tukuissa Tuoreet Kauppialle Kauppiaallakin Tuotteistaan Kuluttajille Vastuunsa.Myös tiliasiakkaillekkin Ja Myös S hämeenmaan marketeissa

Mitä mieltä sinä olet?