Sallittu nautinto 0

Suomalaisten kiinnostus tummaan suklaaseen on lisääntynyt parin viime vuoden aikana, mutta maitosuklaa on edelleen suklaista ylivoimaisesti suosituin. Terveysvaikutusten takia tummaa suklaata syö vain pieni porukka.

Tumman suklaan kulutus on lisääntynyt parin viime vuoden aikana, mutta terveysvaikutukset selittävät vain osan kasvusta. Jotta tumman suklaan syöntiä voi perustella terveysvaikutuksilla, suklaan kaakaopitoisuuden pitää olla yli 70 prosenttia. Tällöin suklaa on sallittujen nautintoaineiden listalla erilaisissa dieeteissä ja terveysruokavalioissa.

Vuonna 2011 kaikista tummasuklaalevyjen ostajista 21 prosenttia osti levyn, jonka kaakaopitoisuus on yli 70 prosenttia, selviää S-ryhmän ruokakauppojen myyntitilastoista. Vastaava luku vuonna 2012 oli 27.

– Tummaa suklaata, jossa on mahdollisimman korkea kaakaopitoisuus, ostavat yleensä naiset, jotka ovat kiinnostuneita laadusta ja hyvinvoinnista. Heille tumma suklaa on sallittu nautinto, joka ei ole epäterveellistä, valikoimapäällikkö Nina Paavilainen S-ryhmän päivittäistavarkaupan ketjuohjauksesta kertoo.

Tummaa suklaata ei mässäillä

Tumman suklaan myynti on parina viime vuotena kasvanut enemmän kuin maito- ja valkosuklaan myynti. Kysynnän muuttuessa valikoimiin on tullut erityisesti maustettuja
tummasuklaalevyjä, joiden menekki on kasvanut selkeästi eniten. S-ryhmän ruokakauppojen suklaalevymyynnistä tumman suklaan osuus on kuitenkin vain neljännes.

Tummaa suklaata kulutetaan eri tavalla kuin esimerkiksi maitosuklaata.

– Tummasuklaalevyjä syödään yleensä nautiskellen muutama pala kerrallaan, kun taas maitosuklaalevy katoaa nopeasti. Suuri osa erityyppisistä tummista suklaista käytetään leivontaan, Paavilainen kertoo.

Kuva: Thinkstock

Mitä mieltä sinä olet?