Älä pois heitä 0

Lue Tiina Tuppuraisen kirjoittama juttu Älä pois heitä kokonaisuudessaan Yhteishyvä.fi:stä.

Arvioiden mukaan maailman ruoantuotantoon uppoavista resursseista säästettäisiin viidennes, jos rikkaiden maiden ruokahukka olisi yhtä pieni kuin Afrikassa ja Afrikan satohukka yhtä pieni kuin teollisuusmaissa.

Suomalaisessa elintarvikeketjussa ruoasta joutuu roskiin 10–15 prosenttia. Teollisuus aiheuttaa hävikistä 27 prosenttia, kaupat 18 prosenttia, ravintolapalvelut 20 prosenttia ja kotitaloudet huikeat 35 prosenttia. Yksittäinen kuluttaja viskaa kotonaan menemään 20–30 kiloa sapuskaa vuodessa.

Lähes kolmannes ruoasta heitetään pois pilaantumisen takia. Viidennes siksi, että parasta ennen -päiväys on mennyt umpeen. Se on virhe. Merkintä ei nimittäin tarkoita sitä, ettei tuotetta voisi enää käyttää. Aistinvaraisesti arvioimalla voi päättää, onko ruoka vielä syötävää.

Syömäkelvottomuudesta kertoo sen sijaan viimeinen käyttöpäivä -merkintä. Yhdeksän prosenttia kuluttajista heittää ruokaa pois siksi, etteivät he halua ottaa riskiä, vaikka tuote näyttäisi hyvältä.

Eniten heitetään pois itse valmistettua ruokaa. Paljon menee hukkaan myös vihanneksia, juureksia, marjoja, perunaa, hedelmiä ja maitotuotteita. Hävikkiä voisi ehkäistä suunnittelemalla ostoksia, hankkimalla ruokaa maltillisia määriä ja hyödyntämällä tähteet.

Lue Tiina Tuppuraisen kirjoittama juttu Älä pois heitä kokonaisuudessaan Yhteishyvä.fi:stä.
Kuva: Kreetta Järvenpää 

Mitä mieltä sinä olet?