Hinta ratkaisee 0

  • Suomen päivittäistavaramyynti vuonna 2013 oli 16,55 miljardia euroa.
  • Myynnin arvo kasvoi 3,2 % vuoteen 2012 verrattuna, volyymi ei sen sijaan juurikaan kasvanut.
  • Suomalaisten kuluttajien luottamus talouteen laski vuonna 2013 kvartaali kvartaalilta; vuoden 2013 lopussa luottamus oli alimmillaan vuosikymmeneen.

Lähde: Nielsen (päivittäistavarakaupan myymälärekisteri ja Consumer Confidence Index).

S-ryhmä ja Lidl kasvattivat vuonna 2013 myyntiään euromääräisesti eniten, kertoo Nielsenin juuri ilmestynyt myymälärekisteri. S-ryhmän päivittäistavarakaupan markkinaosuus kohosi 45,7 prosenttiin.

S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto ei ylläty markkinaosuuskehityksestä.

”Elämme taloudellisesti epävarmoja aikoja. Hinnalla on yhä suurempi vaikutus siihen, minkä myymälän asiakas valitsee. Tämä näkyy selvästi myös kaupparyhmien markkinaosuuksien kehittymisessä,” S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto summaa.

S-ryhmän selkeä vahvuus on koko maan kattava toimipaikkaverkosto – myös pienemmillä paikkakunnilla. S-ruokakauppa löytyy jo lähes jokaisesta Suomen kunnasta.

Pelkkä edullinen hinta ei kuitenkaan tee tyytyväistä, sitoutunutta asiakasta. Kattavan, asiakkaiden kaikkiin ruokatarpeisiin vastaavan valikoiman merkitys on myös olennaisen tärkeä.

”Parasta asiakkaan palvelua on, että kaikki tarvittava löytyy saman katon alta pysyvästi edulliseen hintaan. Tästä emme S-ryhmässä tingi.”

Lue lisää kaupparyhmien markkinaosuuskehityksistä Nielsenin sivuilta (heti kun tiedot sinne päivittyvät)

Kuva: Lauri Mannermaa

 

 

Mitä mieltä sinä olet?