Sillikauppa käy kesällä kuumana 0

Kesäkuu on kohta aluillaan. Se merkitsee sitä, että sillipurkki tarttuu kaupan kylmähyllystä yhä useamman käteen. Varhaisperuna, sillipurkki ja yötön yö kuuluvat vahvasti yhteen. Juhannuspöytiin odotetaan kuumeisesti kotimaisia varhaisperunoita. Pottujen kaveriksi ostetaan silliä, jota myydään yli 10 kertaa enemmän kuin sillisesonkien ulkopuolisilla ns. ”normaaliviikoilla”. Kesän 11 viikon aikana myydään noin puolet koko vuoden sillipurkeista. Vakuumipakattujen kokonaisten sillien ja sillifileiden vuoden kovin myyntiviikko on jouluviikolla, mutta myös näiden tuotteiden kysyntä kasvaa kesällä. Muut sesongit (pääsiäinen, vappu ja suurimpana joulu) ovat pienempiä, ja huomattavasti lyhyempiä sillisesonkeja kuin kesäsesonki.

Sillipurkeissa on eroja

Sillipurkkien sisällöissä on isojakin eroja johtuen raaka-aineen laadusta ja valmistuksesta eli raaka-aineen kypsytyksestä. Kypsytyksen näkökulmasta kaupoissamme on myynnissä pääosin kolmenlaisia sillipurkkeja: maustesuolattuja, sokerisuolattuja ja marinoituja.

Sillien kypsytys tapahtuu joko kokonaisina silleinä, joista vain pää on poistettu, tai sitten sillit on fileoitu ja paloiteltu ennen marinoitumista. Kypsytys kestää useimmiten 1-4 kuukautta riippuen, mitä silliä valmistetaan. Sillien pitkät säilyvyydet perustuvat kylmäsäilytykseen ja valmistuksesta riippuen joko korkeaan suolapitoisuuteen, tai korkeahkoon happamuuteen.

Ns. ”helpompia sillejä” ovat varmasti marinoidut sillit, joiden maku on pehmeämpi, kuin ”vaativissa silleissä”, joissa itse sillin maku pääsee voimakkaampana oikeuksiinsa.  Sipulisillit ovat kuluttajien suosikkeja, koska kappalemääräisiä myyntejä tarkasteltaessa kuuden myydyimmän sillipurkin joukossa on neljä erilaista sipulisilliä.

Marinadi muuttaa kilohintaa

Sillipurkkien vaihtelevat kilohinnat ovat vuosien varrella kummastuttaneet kuluttajia. Suurin piirtein samankokoisten sillipurkkien kappalehinnat voivat olla samat, mutta kilohinnoissa onkin sitten merkittäviä eroja. Lainsäädännön mukaan sillipurkissakin pitää ilmoittaa kaksoispainomerkintä eli sekä sillin paino (ns. valutettu paino) että tuotteen kokonaispaino liemineen, jos lientä ei ole tarkoitus nauttia. Esimerkiksi matjessillissä sillipurkin nestettä ei yleensä syödä. Tällöin tuotteen kilohinta muodostuu purkin sisältämän kiinteän aineen (sillin) painon mukaan, eikä tuotesisällön kokonaispainon pohjalta. Sinappisillin osalta kastike sen sijaan on syötävää, jolloin tuotteen kilohinta ilmoitetaan sillipurkin koko sisällön painon mukaan.

Sillien tulevaisuus?

Sillien kulutus on suositumpaa hieman iäkkäämpien keskuudessa. Osin tästä johtuen myyntivolyymit ovat polkeneet paikoillaan viimeisten vuosien aikana. Haasteena onkin houkutella myös nuorempi polvi tutustumaan silliherkkujen maailmaan. Kun tämän haasteen pystyy ratkaisemaan, on sillien tulevaisuus volyymimielessä valoisampi.

Yksi on kuitenkin varmaa – muutaman viikon päästä sillipurkit löytyvät taas muiden herkkujen ohessa juhannuksen juhlapöydistä.

 

Artikkelikuva: Thinkstock

infokuva

Teksti: Ville Vahla, valikoimapäällikkö, S-ryhmän päivittäistavarakauppa

Twitter: @VilleVahla

Mitä mieltä sinä olet?