Käyrät kurkut saapuvat Prismoihin 7

 

Pitääkö kurkun olla suora, että sitä voi myydä? Ei tarvitse! Ykkösluokan kurkkuja hieman edullisemmat, sympaattiset “käyrät kurkut” saapuvat kaikkiin Suomen Prismoihin 23. syyskuuta.

Keskustelu “ei niin hyvännäköisten” vihannesten ympärillä on käynyt viime kuukaudet kuumana. Loppukesällä uutisoitiin ranskalaisen supermarketketju Intermarchén  tekemästä kokeilusta, josta on tehty video.

Muotopuolet kasvikset eivät Suomessa useinkaan päädy hävikiksi, vaan ne hyödynnetään teollisuuden ja suurkeittiöiden raaka-aineena. Kun selvittelimme, mitä ei-täydellisiä kasviksia me S-ryhmässä voisimme mahdollisesti myydä asiakkaillemme, nousivat käyristyneet kurkut esiin.

Ei niin hyvännäköiset kurkut on toimitettu aikaisemmin pakkaamoiden lähellä oleviin suurkeittiöihin ja teollisuuslaitoksiin. Ykkösluokkaan kelpaamattomia kurkkuja on keskimäärin noin 2 prosenttia kaikista kurkuista. Epätäydellisten yksilöiden määrä vaihtelee viikoittain.

Käyrä muoto ei vaikuta makuun

Mistä erikoinen muoto sitten juontaa juurensa? Käyryys johtuu pääasiassa siitä, että kurkku ei ole saanut riippua vapaasti, vaan on hankautunut esimerkiksi kasvin runkoa tai oksaa vasten, ja alkanut kasvaa tästä poispäin. Tämä ei kuitenkaan vaikuta makuun.

Käyrät kurkut pyritään poimimaan  aikaisin pois, koska ne vievät kasvuvoimaa 1.-luokan kurkuilta. Tämä on kuitenkin työvoimakysymys, joten usein niiden annetaan kasvaa ja ne poimitaan yhdessä suorien kurkkujen kanssa

Käyrät kurkut eroavat ykkösluokan kavereistaan paitsi myyntihinnaltaan, myös pakkaustavaltaan. Käyriä kurkkuja ei voi pakata samalla tavalla, vaan ne täytyy toimittaa paljaana, mutta koko myyntierä muovilla suojattuna. Koska kurkut ovat kuljetuksen ja esillepanon ajan ilman kiristemuovikalvoa, haihduttavat ne hieman vettä. Kurkut eivät siis kestä pidempää säilytystä kiinteyttään menettämättä aivan yhtä hyvin kuin muovitetut kurkut. Makuun tämä ei kuitenkaan vaikuta.

7 vastausta artikkeliin Käyrät kurkut saapuvat Prismoihin

  1. Petri Lehtinen (@eLirteP) sanoo:

    Hienoa, S-ryhmä! Intermarchén kampanja oli mielästäni upea, hauskaa että lähditte myös mukaan omalla panoksellanne hävikkiongelmaan.

  2. Marja Liisa sanoo:

    Aika ujo lähtö yhdellä tuotteella mutta positiivistä tämäkin. Asiakkaana toivoisin, että kaikenlaisia “Rumia kasviksia ja hedelmiä” olisi myytävänä edullisempaan hintaan kaikissa kaupoissa, ei vain Prismoissa.

    • Outi Hohti, SOK sanoo:

      Hei Pirjo, ymmärrän harmistuksesi. Ikävä kyllä kurkkuja ei riitä kaikkiin ketjuihin, koska niiden määrä on rajallinen.

  3. Pertti Heimonen sanoo:

    Käyrä kurkku on paljon parempi, kuin EU, on maukkaampi EU-soirot!

Mitä mieltä sinä olet?