Halpuutetut hinnat kiinnostivat: asiakasmäärän kasvu liki 100 000 1

Millä mielellä asiakkaat olivat eilen 19. tammikuuta Kaaren Prismassa? Video sen kertoo.

“Osuuskauppa lähellä sydäntä”

”Juusto ja Skyr” kesto 1´10

”Aina hakee halvempaa.”

 

Halpuutetut hinnat saivat asiakkaat liikkeelle. Eilen maanantaina Prismoissa ja S-marketeissa oli yhteensä liki 100 000 kävijää enemmän kuin vastaavana maanantaipäivänä viime vuonna.

Kauppa kävi aamusta asti vilkkaana. Valtakunnallisesti myynti kasvoi kaikkiaan lähes 20 prosenttia.

Kuusinkertaisia myyntejä

Halpuutetut tuotteet kiinnostivat.  Esimerkiksi Oltermanni-juuston ja Reissumies-leivän valtakunnalliset myynnit olivat viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kuusinkertaiset.

Uusi hintataso huomattiin etenkin juustohyllyllä. Juustopalojen kokonaismenekki oli eilen vuodentakaiseen nähden yli kaksinkertainen. Heikommin säilyvissäkin tuotteissa kokonaismenekin kasvu on merkittävä: esimerkiksi maitoja myytiin 27 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana maanantaina. Myös rahkojen myynti oli erinomaista, parhaimmillaan päästiin yli kuusinkertaisiin myyntimääriin.

Hinnat pysyvästi alhaalla

– On ilo huomata, että uudet halpuutetut  hinnat kiinnostavat asiakkaitamme. Näyttää siltä, että monet ovat jopa hamstranneet. Siihen ei kuitenkaan ole tarvetta. Halpuuttaminen on jatkuvaa, ja hinnat pysyvät alhaalla, S-ryhmän marketkaupan valikoimajohtaja Ilkka Alarotu vakuuttaa.

Eilen hamstraaminen näkyi muutamien hyllypaikkojen, erityisesti leipähyllyjen tyhjenemisenä.

– Teemme kaikkemme, jotta saamme kaikki tuotteet riittämään kysyntäpiikkienkin ylitse, kertoo Alarotu.

Iloisena jonossa

Prismoissa ympäri Suomen oltiin tänään tiistaina hyvissä fiiliksissä.

“Eilen oli uskomattoman hieno päivä. Meillä kävi kolmannes enemmän asiakkaita, kuin vastaavana maanantaina viime vuonna”, jyväskyläläisen Seppälän Prismajohtaja Mikko Junttila iloitsee.

Samoissa tunnelmissa oltiin myös Kajaanin Prismassa.

“Asiakasmäärä yllätti iloisesti, jopa niin, ettei kassamiehityksessä oltu osattu varautua ihan näin suuriin kävijäpiikkeihin. Pientä jonontynkää siis syntyi, mutta asiakkaat olivat iloisella mielellä”, Prismajohtaja Pasi Piirainen kuvailee.

Videoiden tuotanto: SOK Media

Artikkelikuva: Ralf Nyberg

Yksi vastaus artikkeliin Halpuutetut hinnat kiinnostivat: asiakasmäärän kasvu liki 100 000

  1. Tuula Pulkka sanoo:

    Ei ainakaan S-Marketeissa hinnat ole laskeneet. Rasvaton maito sama kuin aiemmin samoin juustot. Kysyttäessä myyjältä asiaa, vastaus ei koske pieniä S-marketteja.
    Lähin Prisma 80 km:n päässä. Jostainhan se S-ketju ottaa takaisin ja me täällä pienellä maaseudulla maksamme. Tasapuolisuutta. Kiitos

Mitä mieltä sinä olet?