S-market ja Prisma voitokkaina vastuullisuustutkimuksessa 2

Tutustu Sustainable Brand Index -tutkimukseen täällä

S-ryhmän ketjut pärjäsivät hienosti maittain arvioidussa Pohjoismaiden laajimmassa kestävän kehityksen brändi-indeksissä (Sustainable Brand Index). Suomalaiskuluttajat rankkasivat tutkimuksessa sekä Prisman että S-marketin oman kategoriansa vastuullisimmiksi toimijoiksi.

Kun kuluttajat listasivat omasta mielestään vastuullisimpia brändejä, nousivat S-ryhmästä voitokkaiksi S-market (ruokakauppa), Prisma (vähittäiskauppa), Sokos Hotels (hotellit) sekä S-Pankki (pankki).
ABC oli toiseksi paras omassa sarjassaan ja Sokos sijoittui neljänneksi samassa sarjassa kun Prisma.

Kun yhteen niputettiin kaikki tutkitut toimialat, arvioitiin S-market neljänneksi ja Prisma kuudenneksi vastuullisimmaksi suomalaiseksi brändiksi.  Valio arvioitiin jo toista kertaa peräkkäin vastuullisimmaksi brändiksi.

Vuosittain Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa suoritettavassa tutkimuksessa yli 27 000 kuluttajaa arvioi 709 brändiä muun muassa sen mukaan, kuinka vastuullisina kuluttajat niitä pitävät. Jokaista brändiä on arvioinut vähintään 1000 yli 16-vuotiasta henkilöä.

Arvioitavat brändit valikoituivat kyselyyn niiden markkina-aseman, liikevaihdon, markkinaosuuden sekä yleisen bränditietoisuuden perusteella. Kysely pohjautuu sosiaalisen- ja ympäristövastuun osalta YK:n Global Compact -aloitteen 10 periaatteeseen.

Artikkelikuva: Lauri Mannermaa

2 vastausta artikkeliin S-market ja Prisma voitokkaina vastuullisuustutkimuksessa

  1. vatanen helvi sanoo:

    MIKSI KYLILLÄ sMARKETISSA ON KALLIIMMAT HINNAT,KUIN PRISMASSA.oottehan samaa s kuitenkin,pikku kaupat saatte taas nurin ,ei kaikki mummot ja ukot prismaan
    pääse.. Korjatkaa asia,ei nyky ihminen ole niin tyhmä…tulee mieleen 77-79v,kun myitts kyliltä kauppoja ja -Sitten ryöväsitte ne uudestaan t-kaupoilta..huh huh -entinen Tkauppias.

  2. Outi Hohti sanoo:

    Hei Helvi, isomissa kaupoissa pystytään toimimaan tehokkaammin, tavoittamaan suurempi määrä asiakkaita ja myymään enemmän tavaraa. Se vaikuttaa kustannuksiin. Pienemmissä kaupoissa kaupan ylläpitäminen tulee suhteellisesti kalliimmaksi, ja tämä näkyy hieman myös hintatasossa. S-marketit ja Salet/Alepat ovat kuitenkin omassa verrokkiryhmässään edullisimpia kauppoja.

Mitä mieltä sinä olet?