Esittelyssä Cheetah – gepardin nopeudella 0

Cheetah-vaatteita saa nyt Suomesta!

Tutustu valikoimiin lähimässä Prismassa tai osoitteessa Prisma.fi (tuotteet ja hinnat nähtävillä 26.9. alkaen)

 

Gepardissa yhdistyvät kauneus ja räjähtävä voima, vauhti ja tyyli. Gepardi on yksi niistä harvoista eläinkunnan edustajista, jotka vetävät huippunopeudessaan vertoja nykyajan urheiluautoille. Ei siis ihme, että Cheetah on valinnut gepardin urheiluasujensa esikuvaksi.

Supernopeiden ja ketterien gepardien tavoin urheilun maailma ajattelee koko ajan eteenpäin, kehitystä kohti. Oli kyse leppoisasta lenkkeilystä tai kuntosalikäynnistä, joukkueurheilusta tai perheen kanssa ulkoillen vietetystä ajasta, aktiivinen elämäntapa on aina yhtä aikaa vaativa ja palkitseva. Se haastaa meidät hyvällä tavalla ja kutsuu meidät parantamaan kykyjämme. Vastaavasti urheiluun ja vapaa-aikaan tarkoitettujen vaatteiden täytyy pysyä jatkuvasti edistyksen etulinjassa.

Tämän Cheetah-urheilumerkin luojat ymmärsivät jo yrityksen perustamisvuonna 1973. Viimeisimmän teknologian ja tyylikkään ulkomuodon liitto on aina ollut Cheetahin tuotekehityksen ytimessä. Tavoite ei ole enempää tai vähempää kuin kekseliäs suunnittelu ja poikkeuksellinen toiminnallisuus, käyttömukavuuden ja kestävyyden huippu.

Suorituskyvyn ja trendien lisäksi Cheetahilla pidetään tarkkaan silmällä tuotteiden hintalappua: merkin filosofiaan kuuluu, että parhaassa vapaa-ajanvaatetuksessa yhdistyvät korkea laatutaso ja kohtuullinen hintataso.

Cheetah on aito ja oikea perheyritys, joka ymmärtää tavallisten perheiden elämää. M. Hidary & Co:n juuret ovat New York Cityn kilpailuhenkisessä maaperässä, ja yrityksen pääkonttori sijaitsee yhä Manhattanin urbaanissa viidakossa.

“Me kaikki haluaisimme olla gepardeja. Kukapa sitä gaselliksi kaipaisi.” – Dwight Freeney, puolustuksen linjamies, Indianapolis Colts, NFL

 

Kuva: SOK Media

Mitä mieltä sinä olet?