Esittelyssä Danskin – tanssijoiden ykkösmerkistä kaikkien naisten suosioon 0

Danskin-vaatteita saa nyt myös Suomesta!

Tutustu valikoimaan lähimmässä Prismassa tai osoitteessa Prisma.fi (tuotteet ja hinnat nähtävillä 26.9. alkaen)

Danskin ja New Yorkin tanssikulttuuri ovat kasvaneet yhdessä. Tanssijoiden hovihankkijana aloittanut Danskin tarjoaa nykyään tytöille ja naisille toimivan vaatetuksen paitsi tanssiin myös joogaan, pilatekseen, fitness-harjoitteluun, kuntoliikuntaan ja vapaa-ajanviettoon.

Danskinin motto on, että terveellinen ja liikunnallinen elämäntapa on tärkeä asia, jota vaaliessa pitää voida näyttää hyvältä.

Vuonna 1882 Danskin alkoi tuottaa trikoita ja tutuja New York Cityn ballerinojen ja tanssijoiden käyttöön. New Yorkin tanssiskenestä tuli tanssin suunnannäyttäjä Yhdysvalloissa, Danskinista taas koko maan tanssijoiden ykkösmerkki.

Moni olisi tyytynyt jo tähän, mutta huipputanssijan tavoin Danskin on asettanut tavoitteekseen jatkuvan kehittymisen. Kunnia maailman ensimmäisten nailon-treenivaatteiden tuottamisesta lankesi 1950-luvulla Danskinille. Jo 60-luvulla Danskin laajensi tuotevalikoimaansa niin, että tanssijoiden, voimistelijoiden ja luistelijoiden lisäksi kauniista ja teknisesti toiminnallisista vaatteista pääsivät nauttimaan myös muut aktiiviset naiset kaikista ikäluokista.

Danskin on edelläkävijöitä mukavien, mukautuvien ja saumattomien treenivaatteiden valmistajana. Saumatonta on myös sen yhteistyö New York City Balletin kanssa. Mallistot koostuvat aina sekä klassisista että trendikkäistä vaatteista. Naisten liikuntalajeihin pohjautuva katutyyli, Danskin kiintotähtenään, on muotimaailman voimakkaimmin kasvava ilmiö.

Yhdysvalloissa Danskin-lähettiläitä ovat olleet:

  • näyttelijä, laulaja ja muotisuunnittelija Hilary Duff
  • näyttelijä, malli ja tv-juontaja Padma Lakshmi
  • näyttelijä, malli ja koomikko Jenny McCarthy
  • huippumalli Christie Brinkley
  • palkittu tyylipoliisi ja tv-persoona Giuliana Rancic

Kuva: SOK Media

Mitä mieltä sinä olet?