Kiinnostava luomutuote myy 0

Luomua löytyy laajasti

  • S-ryhmän ruokakaupat ovat Suomen suurimpia luomumyyjiä.
  • S-ruokakaupoissa myydään sesongista riippuen yhteensä reilua 3000 erilaista luomutuotetta.
  • Ostetuimmat luomutuotteet ovat maito, banaani, appelsiinimehu, kananmuna ja porkkana.
  • Tänä vuonna myynti on kasvanut eniten luomukananmunissa, luomulihassa ja kaura/soija/riisijuomissa.
  • Uutta tarjontaa kaivataan eritoten luomulihavalikoimiin.

Taantuma ei ole taittanut suomalaisten luomuinnostusta, kertoo Pro Luomun teettämä tuore kuluttajabarometri. Luomua säännöllisesti käyttävien joukko on kasvanut, ja puolet kuluttajista kertoo aikovansa yhä lisätä luomuelintarvikkeiden käyttöään.

Barometri kertoo, että aktiivisimpia luomukuluttajia ovat eri-ikäiset pariskunnat sekä perheet, joissa on alle kouluikäisiä lapsia.

Puhdasta ja lisäaineetonta

Luomuun liitetyt mielikuvat ovat kohentuneet edelleen. Vähän yli puolet barometriin vastanneista kuluttajista mieltää luomun terveelliseksi, vastuulliseksi ja pienimuotoiseksi tuotannoksi. Luomua viherpiiperryksenä ja ylellisyytenä pitävien joukko on painunut alle kolmasosaan kuluttajista.

Syyt suosia luomua ovat säilyneet ennallaan. Luomuruokaa ostavat kuluttajat arvostavat luomussa eniten lisäaineettomuutta, puhtautta ja torjunta-aineettomuutta. Myös maku, ekologisuus ja terveellisyys ovat tärkeitä tekijöitä.

Rohkeutta peliin!

Vaikka luomukauppa käy, ollaan Suomessa edelleen kaukana esimerkiksi Ruotsin ja Tanskan luomumyynneistä. Yksi erottava tekijä on luomuvaihtoehtojen rohkeammassa brändäämisessä ja tavoitteellisessa tuotekehityksessä.

“Kun asioita uskalletaan tehdä uudella tavalla, silloin myös kuluttaja kiinnostuu. Luomutuotteen ei kannata tyytyä olemaan tavallisen tuotteen suora kopio”,  S-ryhmän marketkaupan valikoimajohtaja ja Pro Luomu ry:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Alarotu kannustaa.

Mainioita esimerkkejä oivaltavasta tuotteistuksesta ja uudenlaisesta tekemisen tavasta edustavat tämän vuoden palkitut luomutuotteet. Luomuliiton Vuoden 2015 Luomutuotteen arvonnimen sai Tammisen Luomukaritsan jauheliha. Kunniamaininnalla palkittiin Jymy-jäätelöt ja L`Uomunokan Rottinkinta.

Kaikkia edellä mainittuja, palkittuja luomutuotteita saa ostaa S-ryhmän Prismoista ja suurimmista S-marketeista. Oman kaupan valikoima kannattaa tarkastaa Foodie-palvelusta.

 

Artikkelikuva: Thinkstock

Mitä mieltä sinä olet?