Reilu kauppa kasvaa, katso lista suosikkituotteista 3

Reilun kaupan viikko

Reilun kaupan tuotteita myytiin S-ryhmän marketeissa tammi–syyskuussa 5,2 miljoonaa kiloa. Edellisestä vuodesta myynti kasvoi huikeat 43 prosenttia.

Kasvua selittää erityisesti Reilun kaupan banaanin suosion voimakas kasvu. Sen myynti kasvoi edellisestä vuodesta peräti 55 prosentilla.

– Lähes puolet Reilun kaupan tuotteiden myynnistä tulee banaanista, se on selvästi suosituin tuote. Banaanin myynti on kasvanut jo muutaman vuoden ja vauhti on tänä vuonna vain kiihtynyt, valikoimajohtaja Katja Tapio S-ryhmän vähittäiskaupasta kertoo.

Reilun kaupan tuotteissa myynti keskittyy voimakkaasti suosituimpiin tuotteisiin. Yli 90 prosenttia kaikesta Reilun kaupan tuotteiden myynnistä tuli kuluvana vuotena 33 myydyimmästä tuotteesta.

Banaani, kahvi ja jäätelö kärjessä

S-ryhmän kauppojen valikoimissa on lähes 200 Reilun kaupan tuotetta.

Kokosimme tuotteet yhdelle listalle Foodie.fi-palveluun. Listan avulla voi tutustua tuotekirjoon sekä tarkistaa oman kaupan valikoimat ja hinnat.

Reilun kaupan tuotteen tunnistaa pakkauksessa olevasta Reilun kaupan logosta.

Myydyimmät Reilun kaupan tuotteet:

  1. Reilun kaupan banaani, luomu
  2. Reilun kaupan Reko-kahvi, luomu
  3. Ben & Jerrys´s Cookie Dough -jäätelö
  4. Reilun kaupan ruokokidesokeri
  5. Dansukker luomuruokosokeri
  6. Dansukker ruokopalasokeri
  7. Pauligin Mundo-kahvi, luomu
  8. Jalotofu kylmäsavu
  9. Ben & Jerrys´s Cookie Dough Switch up -jäätelö
  10. Ben & Jerrys´s Half Baked -jäätelö

(Lähde: S-ryhmän myyntidata, 1-9/2016)

Reilun kauppa auttaa alkuperämaissa

Kehitysmaiden pienviljelijöiden ja työntekijöiden aseman parantamiseen tähtäävän Reilun kaupan järjestelmän tuotteilla on S-ryhmän marketkaupoissa tärkeä rooli.

– Reilun kaupan tuotteet osuvat moneen isoon trendiin. Kuluttajia kiinnostaa tuotteiden alkuperä sekä tuotannon vastuullisuus ja eettisyys. Tarjoamalla Reilun kaupan tuotteita tarjoamme kuluttajille juuri näihin arvoihin sopivia tuotteita, Tapio kertoo.

Kuva: Mirva Helenius

3 vastausta artikkeliin Reilu kauppa kasvaa, katso lista suosikkituotteista

  1. Heikki Jokipii sanoo:

    Onko S-ryhmä tietoinen siitä, että tämän nk. Reilun kaupan lisähinnasta vain noin 10% tavoittaa kohteensa, sen köyhän viljelijän? Aivan Reilun kaupan oman tunnustuksen ja arvion mukaan.

    Jos Suomessa muutoin suoritettaisiin keräys, jossa tuotto kohteelle olisi tuota luokkaa, otettaisiin yhteyttä rikospoliisiin, syytteenä petos tai huijaus.

    Kaikein huippuna on luomutuotteiden valtava osuus tuossa tarjotussa sortimentissa. Luomuviljely on aivan yhtä tehotonta kehitysmaissa kuin täälläkin. Niinpä vielä senkin – aika tuhoon tuomitun aatteen – tukemiseen menee täysin turhanpäiten S-ryhmän niiden ostajien rahaa, jotka nyt tuohon mainokseen sortuvat.

    Ilman, että vähäväkisiä yhtään kehitysmaissa tuettaisiin.

    • Senja Forsman, S-ryhmän marketkaupan vastuullisuusasiantuntija sanoo:

      Hei Heikki Jokipii,

      Reilun kaupan tuotteiden hinnasta viljelijälle maksetaan ensin vähintään Reilun kaupan takuuhinta ja sen päälle Reilun kaupan lisä. Reilun kaupan lisän käyttötarkoituksesta viljelijät päättävät itse. Varat menevät usein joko tuotannon tehostamiseen tai koko yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin.

      Sen jälkeen tuotteen hinta muodostuu kuten minkä tahansa tuotteen. Tuotteen hinnanmuodostukseen vaikuttavat muun muassa kuljetus-, varastointi-, jatkojalostus-, yms. kustannukset. Näillä kustannuksilla ei ole enää yhteyttä viljelijälle maksettavaan hintaan.

      Suuri osa Reilun kaupan tuotteista on luomutuotteita, koska niille on kysyntää. Viljelijöiden kannattaa viljellä tuotteita, joita halutaan ostaa ja tällä hetkellä Euroopassa arvostetaan esimerkiksi luomuviljeltyä kahvia. Reilun kaupan viljelijät saavat myytyä kahvinsa vielä vähän parempaan hintaan, kun se on luomuviljeltyä.

Mitä mieltä sinä olet?