Somefiilistelystä totta – ensimmäiset hyönteisleivät valikoiduissa Prismoissa 0

Ensimmäinen hyönteisruokatuote saapuu pääkaupunkiseudun Prismoihin huomenna perjantaina.

Fazerin Sirkkaleivässä on sirkkajauhoa: kotisirkat on kuivattu ja jauhettu jauheeksi ja lisätty muiden jauhojen sekaan. Yhdessä Sirkkaleivässä on noin 70 sirkkaa.

– Erityisesti somefiiliksen perusteella hyönteisruoka tuntuu kiinnostavan ja leipää moni varmasti rohkaistuu helposti maistamaan, valikoimajohtaja Katja Tapio S-ryhmän vähittäiskaupasta kertoo.

Sirkkajauhon saatavuus ei vielä riitä laajempaan myyntiin, joten Sirkkaleipä tulee aluksi myyntiin seuraaviin myymälöihin:

  • Prisma Jumbo, Vantaa
  • Prisma Viikki, Helsinki
  • Prisma Kaari Kannelmäki, Helsinki
  • Prisma Sello, Espoo
  • Prisma Iso Omena, Espoo

Hyönteistuotteiden määrä kasvaa hiljalleen. Alussa tuotteita on kuitenkin saatavilla rajallisesti, joten innokkaimpien kokeilijoiden kannattaa olla nopeita.

Tavoitteena on, että odotettuja tuotteita saadaan laajasti kauppoihin mahdollisimman pian.

– Lisää tuoteavauksia on odotettavissa jo joulukuun alussa, Katja Tapio lupailee.

Kuva: Thinkstock

Mitä mieltä sinä olet?