S-ryhmältä ensimmäisenä palvelu, joka kertoo ruokaostosten todellisen kotimaisuuden 0

Suomalaiset voivat seurata ensimmäistä kertaa yhdessä palvelussa ostamiensa ruokatuotteiden raaka-aineiden ja valmistuksen kotimaisuutta. S-ryhmän Omat ostot -palvelussa lokakuussa aukeava kotimaisuuslaskuri erottelee toisistaan raaka-aineiltaan ja valmistukseltaan kotimaiset tuotteet sekä Suomessa valmistetut tuotteet. Jatkossa kotimaisuudesta kertova Hyvää Suomesta -merkki löytyy myös kaikkien S-ruokakauppojen hyllynreunaetiketeistä.

– Ihmiset haluavat tietää, mistä ruoka tulee. Pelkkä valmistusmaa ei vielä kerro ruoan todellisesta kotimaisuusasteesta, ja siksi haluamme näyttää kotimaisuuden eri ulottuvuudet. Laskurin avulla asiakkaidemme on entistä helpompi valita tuotteita, joissa sekä raaka-aineet että työ ovat omasta maasta, sanoo kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu S-ryhmän vähittäiskaupasta.

Laskuri havainnollistaa kotimaisten ruokaostosten osuuden kahdella tasolla. Ensimmäisellä tasolla ovat tuotteet, joiden kotimaisuuden takaavat suomalaisesta raaka-aineesta ja työstä kertovat Hyvää Suomesta ja Sirkkalehti -merkit. Toisella tasolla ovat tuotteet, jotka on valmistettu Suomessa. Lisäksi laskuri näyttää ulkomaiset ruokaostokset omana listanaan.

S-ryhmä julkaisee ruoan kotimaisuuslaskurin S-mobiilin Omat ostot -palvelussa lokakuussa. Omat ostot on S-ryhmän asiakasomistajille tehty palvelu, jonka avulla voi seurata ostoksiaan ja arvioida omaa kulutustaan. Nopeasti suosituksi nousseella palvelulla on jo 200 000 käyttäjää, ja määrä on kovassa kasvussa. Palveluun voi kirjautua S-mobiili-sovelluksella älypuhelimessa tai S-kanava.fi-sivulla.

Kotimaisuusmerkki hyllynreunoihin

Kaikkien S-ryhmän ruokakauppojen hyllynreunaetiketteihin tulee Hyvää Suomesta -merkki syksyn aikana.

– Suomalaiset haluavat suosia suomalaista ruokaa, mutta kotimaisuuden varmistaminen ei aina ole ihan helppoa. Pakkauksissa oleva Hyvää Suomesta -merkki ohjaa kotimaisiin valintoihin. Merkin tuominen hyllynreunoihin helpottaa valintaa huomattavasti ja sitä kautta vahvistaa myös kotimaista ruokaketjua, toteaa toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi Ruokatiedosta.

***

Kotimaisuus S-ryhmässä

  • S-ryhmä on Suomen suurin kotimaisten tuotteiden myyjä
  • Noin 80 prosenttia S-ryhmän myymästä ruoasta on valmistettu kotimaassa
  • Oma Kotimaista-tuotesarja, jonka tuotteet ovat aina kotimaisia ja täyttävät Hyvää Suomesta -merkin tai Sirkkalehtimerkin vaatimukset
  • ABC-asemien ravintoloissa lihan kotimaisuusaste on täydet 100 %
  • Valtaosa S-ryhmän ketjuravintoloissa tarjoiltavasta lihasta on suomalaista. Lisäksi S-ryhmän ravintoloiden huoneentauluissa kerrotaan jalostamattoman lihan alkuperä.
  • Ruokamanifesti linjaa tekoja kotimaisen ruokaketjun menestymisen varmistamiseksi

Kuva: Nina Kaverinen

Mitä mieltä sinä olet?